Lastenleirillä touhutaan yhdessä

Pismin leirikeskuksessa riitti menoa ja meininkiä neljän päivän ajalle, kun miltei 40 lasta osallistui Kangasniemen Helluntaiseurakunnan järjestämälle perinteiselle lastenleirille. Ohjelmassa oli uimisen ja saunomisen lisäksi leirikisoja, leirikäräjiä sekä raamiksia, eli raamattutunteja. Perinteikäs leiri on järjestetty joka vuosi vuodesta 1974 lähtien.
Leirikeskuksen pihalla saattoi heittää tikkaa, ajella polkuautoilla tai hyppiä pomppulinnassa. Tekemistä on järjestetty runsaasti, jotta leirille olisi helpompi tulla.
– Se on ajateltu niin, että vaikka tulisi leirille yksin, ei tarvitse pelätä yksinjäämistä. Koko ajan touhutaan yhdessä. Se on ollut ohjelman rakentamisen ideana, kertoo leirinjohtaja Hanna Viinikainen.

Leiriä pyöritetään vapaaehtoistyöntekijöiden voimin, jotka koostuvat seurakunnan työntekijöistä, lasten vanhemmista ja nuorista. Yleensä vapaaehtoiset ovat itse entisiä leiriläisiä.
– Vapaaehtoisten osalta meillä on laaja verkosto tällä hetkellä. Opiskelijoillakin usein on kesätöitä, joten on hienoa, että he silti ovat päässeet tänne.

Alakouluikäisille tarkoitettu leiri alkoi viime viikolla keskiviikkona ja loppui saman viikon lauantaina. Helluntaiseurakunnan järjestämän leirin teemana oli turva Jumalassa.
– Seurakunnan leirillä kun ollaan, niin halutaan kertoa raamatusta lapsille. Tämä näkyy myös raamattuaiheisina päiväteemoina, joita käsitellään raamattutunneilla. Muuten päivä rakentuu hyvin monenlaisesta sisällöstä, kertoo Viinikainen.
Pisminniemen lastenleirit ovat olleet viime vuosina tasaisen suosittuja. Leireille on osallistunut vuosittain 30 – 50 lasta.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.