Kunta ei osta MS-Metallin hallia
23.06. 09:41
Kunnanhallitus tyrmäsi yksimielisesti talousahdinkoon ajautuneen Kangasniemellä kymmenkunta vuotta toimineen MS-Metalli Oy:n tarjouksen, jolla yritys olisi myynyt konepajan ja maalaamon kunnalle. Kuntaan kirjallisena lähetetyssä tarjouksessa kauppahinta oli 1,7 miljoonaa euroa.
– Käytännössä esitys tarkoittaa sitä, että kunta ottaisi vastattavakseen MS-Metalli Oy Etelä-Savon Osuuspankilta ottaman 1,3 miljoonan euron luoton ja maksaa lopun kauppahinnasta eli 415 000 euroa MS-Metalli Oy:lle, selventää kunnanjohtaja Pekka Toivonen.
Lapaskankaalla toimivan yrityksen konepajassa on viime aikoina ollut hiljaista. Parhaimmillaan yritys on työllistänyt Kangasniemellä yli 20 metallimiestä. Tällä hetkellä töissä on yrityksen Kangasniemen kunnalle antamien tietojen mukaan kymmenen työntekijää.
Epävirallisten lähteiden mukaan osa kymmenestäkin työntekijästä on ollut kevään aikana lomautettuna. Esitystään yritys perustelee sillä, että kiinteistökauppa helpottaisi merkittävästi MS-Metalli Oy:n rahoitustilannetta ja vakauttaisi yhtiön talouden.
Talousvaikeudet alkoivat viitisen vuotta sitten, ja MS-Metalli hakeutui yrityssaneeraukseen vuonna 2006. Tässä vaiheessa Kangasniemen kunnan hallinnoiman Kangasniemen Teollisuustalo Oy:n rakentamat noin 1 600 neliön suuruinen konepaja ja 1 000 neliön suuruinen pintakäsittely-yksikkö siirtyivät yrityksen omistukseen. Kauppahinta oli 1,3 miljoonaa euroa, eli summa, joka Kangasniemen kunnalla on lainan vakuutena.
Yrityksen saneerausohjelmaan kuuluu kunnan lisäksi yksityishenkilöitä, jotka ovat velkojia pankin sijasta.
Yrityssaneeraus päättyy syyskuussa 2012.
– Valitettavasti näyttää siltä, etteivät asiat ole sujuneet toivotulla tavalla, ja yrityksen talousvaikeudet eivät ole selvinneet yrityssaneerauksesta huolimatta, toteaa Toivonen.
Maanantaina ei yrityksen vaihteesta vastattu, eikä toimitusjohtaja Markku Siitaria tavoitettu matkapuhelimestaan.
Arja Reinikainen



