
Keskimaan ABC-jakeluaseman rakentaminen on alkanut Lapaskankaan risteysalueella.
Keskimaan jakeluasema juhannukseksi
06.05. 10:21
OSUUSKAUPPA Keskimaan ABC-automaattiaseman rakentaminen on alkanut.
Asema nousee valtatie 13 varteen, Lapaskankaan risteysalueelle. Asema on tarkoitus saada käyttöön juhannukseen mennessä.
Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 300 000 euroa.
Jakeluasemaa ovat jo vuosia odottaneet erityisesti Keskimaan jäsenet. Kangasniemen noin 3 000 taloudesta lähes 80 prosenttia on Keskimaan jäseniä.
– Paikallisten asiakasomistajien lisäksi jakeluasema palvelee ohikulkevaa liikennettä sekä Kangasniemen poikkeuksellisen suurta vapaa-ajan asutusta. Kesäisin etukorttia käyttävien asiakasomistajien määrä kaksinkertaistuu kesämökkiläisten ansiosta, korostaa Keskimaan toimialajohtaja Heikki Tervanen.
Keskimaa osti jakeluaseman tontin Kangasniemen kunnalta muutama vuosi sitten. Kiinteistökauppaan liittyy rakentamisvelvoite, jonka mukaan Keskimaa tai jokin sen yhteistyötyökumppaneista rakentaa alueelle vähintään 1 000 neliön suuruisen liikerakennuksen.
– Nyt käynnistettävässä ensimmäisessä vaiheessa toteutetaan jakeluaseman rakentaminen. Sopimuksen mukaan Keskimaa tulee rakentamaan tontille myös liikekiinteistön, kun sopiva yhteistyökumppani hankkeeseen löytyy, lupaa Tervanen.
Sopimuksen ehtojen mukaan rakentaminen tulee aloittaa kahden vuoden sisällä rakennusluvan myöntämispäivästä.
Lapaskaan risteysalueesta on muodostumassa merkittävä liikekeskus, mikäli kaikki suunnitelmat toteutuvat.
Myös Lemminkäinen Talo Oy:llä on alueelta reilun kahden hehtaarin tontti varattuna liikerakentamista varten.
– Kohde on kehityskohteemme. Neuvotteluja on käyty muun muassa Tokmanni-konsernin ja muutaman muun yhteistyökumppanin kanssa kiinteistön rakentamisesta, mutta sopimukset ovat vielä auki, kertoo maaliskuun alussa Lemminkäinen Talo Oy:n toimitusjohtajana aloittanut Vesa Lipsanen
Alunperin tonttivarauksen tehneen Oka Oy:n toimitusjohtaja Jorma Tamminen myi yrityksensä Lemminkäiselle, jonka mukana myös tonttivaraus vaihtoi omistajaa.
Tokmannin konserninjohtaja Heikki Väänänen on aiemmin kertonut, että Kangasniemen uuden myymälän on tarkoitus valmistua jo ensi vuonna.
Arja Reinikainen



