Ikäihmisten palveluista kertova opas on julkaistu
27.05. 09:14
IKÄIHMISTEN arjen helpottamiseksi on koottu palveluopas kunnan peruspalveluista.
Selkeästi laaditusta oppaasta on helppo löytää ikäihmisten useimmin tarvitsemat tiedot. Tietoja löytyy esimerkiksi terveyskeskuksen vastaanotto- ja päivystysajoista ja puhelinnumeroista, tietoa kotihoidosta, asumisvaihtoehdoista ja muista palveluista.
Aihealueet ovat oppaassa aakkosjärjestyksessä. Lyhyen esittelyn lopusta löytyvät yhteyshenkilöiden nimet ja puhelinnumerot.
Olennaista oppaan käytön helppouden kannalta on selkeys ja esimerkiksi se, että oppaassa on käytetty normaalia suurempaa kirjasinkokoa.
Oppaassa on myös muita tärkeitä julkisten palvelujen yhteystietoja, jotka helpottavat ikäihmistä selviytymään kotona tarjolla olevien palvelujen turvin mahdollisimman pitkään.
Oppaasta löytyvät muun muassa apteekin aukioloajat, tietoa Kelan alaisuuteen kuuluvista eläke- ja muista tuista, hätänumero 112 ja poliisin puhelinnumero.
Oppaasta löytyvät jopa yhteystiedot kaikkiin paikkakunnalla toimiviin seurakuntiin.
Toukokuun alussa valmistunut opas on jaossa kunnan kaikissa infopisteissä. Oppaan saavat mukaansa kaikki terveyskeskuksesta kotiutettavat ja kotihoidon piirissä olevat ikäihmiset.
Opas löytyy myös Kangasniemen kunnan nettisivuilta osoitteesta www.kangasniemi.fi



