
Nuorisovaltuuston edustajat Elina Leppävuori, Ossi Laitinen, Jose Kuitunen ja Atte Savolainen ovat puheenjohtajansa Elisa Luukkaisen johdolla luovuttaneet koulukuraattoria koskevan nimiadressin sivistystoimenjohtaja Pirjo Toivolle.
Hyvä yllätys tuli koulumaailmaan
18.02. 09:49
KOULUMAAILMAAN on tulossa ensi syksynä hyvä yllätys. Oppilaat ovat saamassa omien asioiden avuksi koulukuraattorin. Asiaan on kiinnittänyt huomiota viime vuoden alusta lähtien istunut nuorisovaltuusto.
Koulukuraattorin tarve nousi esille myös päättäjien, viranhaltijoiden ja valtuuston yhteisessä neuvonpidossa. Silloin asian laittoi korvan taakse sivistystoimenjohtaja Pirjo Toivo.
Oppilaat ajoivat asiaa omalla tahollaan keräämällä kuraattorin tarpeellisuuden vakuudeksi nimiadressin. Siinä on noin pari sataa nimeä. Adressi on luovutettu sivistystoimenjohtajalle.
Luovutustilaisuudessa Pirjo Toivolla oli oppilaille hyviä uutisia. Hän myöntää koulukuraattorin tarpeellisuuden ja on vienyt asiaa eteen päin. Kunnanhallituksen seminaarissa ei kukaan ole noussut vastustamaan kuraattorin viran perustamista, joten sivistystoimenjohtaja uskoo vakaasti kuraattorin aloittavan työnsä ensi lukuvuoden alussa.
Kuraattorin toimenkuva koskisi koko koululaitosta. Kangasniemellä on peruskoulun puolella noin 580 oppilasta ja lukiossa hieman toista sataa opiskelijaa.
Pirjo Toivon mielestä pitäjän oppilaspohja riittää vallan mainiosti kuraattorin virkaan. Niin uskoo myös nuorisovaltuuston puheenjohtaja Elisa Luukkainen. Hänen kanssaan adressia olivat luovuttamassa Elina Leppävuori, Ossi Laitinen, Jose Kuitunen ja Atte Savolainen.



