Energiapuu pyöritti pyöriä
21.01. 12:26
Viime vuonna tehtiin puukaupoista yleisesti lähes 30 prosenttia vasta joulukuussa verohuojennusten puolittumisen kiihdyttäessä kauppaa. Hyvästä loppukiristä huolimatta Kangasniemellä puukaupassa jäätiin vuoden 2009 määrissä 23 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen. Puunmyyntisuunnitelmamäärä oli 147 594 kuutiota.
Puukauppavuosi ainespuun osalta oli vaisu. Energiapuun kysyntä ja korjuu pitivät kuitenkin pyörät pyörimässä Kangasniemenkin metsissä.
Kuitupuun heikentynyt kysyntä suuntasi metsänhoitoyhdistyksen korjuupalvelun painopisteen tavallista painokkaammin nuorten metsien energiapuukorjuuseen. Tällä hetkellä korjuukalusto ahertaa talvileimikoissa.
Taantumasta huolimatta metsänomistajien kiinnostus metsänhoitoon säilyi korkealla tasolla. Nuoren metsän hoitoa tehtiin Kangasniemellä kemera -varoilla 1282 hehtaaria. Kaikkiaan metsänhoitoyhdistyksen toteuttamia ja raportoimia nuoren metsän hoitoa tehtiin 1600 ha.
Kokonaisuutena vuosi 2009 oli Kangasniemellä toimintaympäristön rajuista muutoksista huolimatta toiminnallisesti vilkas.
Puukauppamäärien jäädessä alas panostaminen metsänhoitoon ja vastaaminen energiapuun kasvaneeseen kysyntään onnistui erittäin hyvin.



