Kangasniemen Reserviläisiä edustanut Lassi Tiihonen voitti sarjansa Reserviläisurheiluliiton neliottelun SM-kisoissa.

Suur-Savon piirille menestystä reserviläisten SM-kisoissa

03.06. 10:47

TEKSTIKOKO: AAA

SUUR-SAVON piirin edustajat menestyivät hienosti viime viikonvaihteessa Kangasniemellä järjestetyissä Reserviläisurheiluliiton neliottelun SM-kisoissa.

Kangasniemen Reserviläisiä edustaneet Lassi Tiihonen ja Martti Järvinen voittivat molemmat oman sarjansa.

Hannu Sihvonen täydensi piirin menestystä sijoittuen omassa sarjassa pronssille.

Joukkuekilpailun voitti Kainuun piirin joukkue.

Neliottelun lajit ovat suoritusjärjestyksessä pistooliammunta 10 laukauksen sarjana ampumahiihtotaululaitteisiin. Matka on 20 metriä. Jokainen ohilaukauksesta seuraa 150 metrin ylimääräinen sakkokierros juosten.

Ammunnan jälkeen ohjelmassa on noin 15 kilomerin pyöräily sotilaspolkupyörillä, jonka jälkeen ammutaan taas, mutta tällä kertaa pienoiskiväärillä pystyasennosta. Viiden laukauksen jälkeen on käytössä kolme varapatruunaa. Elleivät laukaukset osu tauluun, seuraa sakkokierrokset. Mahdollisten sakkokierrosten jälkeen jatketaan juoksua maastossa vielä neljä kilometriä ja ammutaan vielä lopuksi makuuasennosta.

Voiton ratkaisee kilpailijan kokonaisaika. Kilpailuun osallistui 36 reserviläistä.

Kilpailun johtajana toimi Pirkka Juntunen Kangasniemeltä