
Lasse Lahikainen ja Harri Reinikainen osallistuvat tälläkin kertaa kisaan, mutta kumpikin omilla autoillaan.
Ralli sekoittaa keskustan liikennejärjestelyjä
04.03. 09:44
LAUANTAINA ajettava Kangasniemi-Ralli aiheuttaa muutoksia keskustan liikennejärjestelyihin.
Kilpailun lähtö tapahtuu Keskustieltä. Kilpailun maali, kokoomatauko sekä huolto ovat Kankaisten koululla. Sen vuoksi Kankaistentie on liikenteeltä suljettu koko päivän ajan entisen virastotalon kulmalta Otto Mannisen tielle saakka.
Myös Keskustie, Puulavedentie ja Kimarintie ovat osittain suljettuna, mutta esimerkiksi kiinteistöjen omistajilla on oikeus käyttää katuosuuksia estettä. Beckerintie muuttuu yksisuuntaiseksi.
Ralli ajetaan F-cupin osakilpailuna.
Kilpailun kokonaispituus tulee olemaan 194 kilometriä ja se sisältää kuusi erikoiskoetta, joiden yhteispituus on 72 kilometriä.
– Reittiin mahtuu monenlaista mutkaa ja nyppylää, sillä ratamestarit ovat rakentaneet mielenkiintoisen reitin, joka varmasti seuloo parhaimmat palkinnoille, kertoo kilpailunjohtaja Pentti Kangas.
Ralliin on ilmoittautunut yhteensä 172 autokuntaa.
Kangasniemeläisten rallimainetta puolustavat muun muassa Arto Manninen Frod Escortillaan, Lasse Lahikainen VW Golf GTi, Harri Reinikainen Honda integralla, Heikki Kyröläinen Ford Escortilla ja Jari Tanttu VW 19 Golf GTI:llä.
Kahden kisan jälkeen sarjatilanne on tiukka. Ensimmäisenä starttaa cupin johtoasemassa oleva Lopen UA:ta edustava Tero Salminen Volvo 240:llä. Salminen oli nopein kauden avauskisassa Riihimäellä.
Salmisesta kolmen pisteen (82-79) päässä on Päijät-Hämeen UA:n Jere Rekola.
Kisa on samalla Lady cupin ja seniorien osakilpailu.
Lady cupia johtaa Sari Lääti, senioreita Seppo Väätäinen ja BMW Originalia Marko Pulkkinen.
Rallin järjestäjä Autoliiton Kangasniemen osasto odottaa kisaa seuraamaan 2 500 - 3 000 katsojaa.
Arja Reinikainen



