Oona Valkonen voitti Koululiikuntaliiton suunnistusmestaruuden 16-vuotiaiden sarjassa.

Oona Valkonen voittoon KLL:n suunnistuksissa

02.09.2010 10:53

TEKSTIKOKO: AAA

HANKASALMEN suunnistuslukiossa opiskeleva Kangasniemen Kalskeen Oona Valkonen voitti sarjansa viime perjantaina Ikaalisissa järjestetyissä Koululiikuntaliiton suunnistusmestaruuskisoissa.

Kilpailuihin osallistui tänä vuonna yli 1500 suunnistajaa mukanaan kaikki ikäryhmiensä 9-18 -vuotiaiden parhaimmisto. Kilpailussa edustetaan sitä kuntaa, minkä alueella käy koulua. Kalskeelaisia kilpaili Kangasniemen, Hankasalmen ja Lapinlahden joukkueissa.

Oona Valkonen suunnisti voittoon sarjassa D16. Toiseksi sijoittuneeseen Tampereen Henna Skogiin eroa tuli 37 sekuntia. Kolmas oli Helsingin Jannina Gustafsson 51 sekuntia hitaampana. Kaikkiaan sarjassa kilpaili 61 suunnistajaa. Voitto Valkosen hyväksi ratkesi vasta loppuosan pitkällä suonylitys välillä, jonka tyttö jaksoi painaa yli minuutin kovempaa kuin myöhemmin startanneet pahimmat uhkaajat.

Myös Hankasalmen suunnistuslukiota käyvä iso-sisko Outi Valkonen (D18) sijoittui kahdenkymmenen sakkiin sijalle 16. Samalle sijalle 16 ylsi myös Lapinlahdella koulua käyvä Aino Varkoi (D11TR). Parhaiten Kangasniemellä koulua käyvien joukosta sijoittui Joona Laitinen (H10RR) ollen tasan 20. Viestijoukkueista parhaiten menestyi D-sarjan joukkue Mikael Sippo, Emma Sippo ja Sirja Heiskanen ollen 22.

Kalskeelaisten tulokset: Henkilökohtainen: H17 6,9 km 24.) Heikki Kohvakka Kangasniemi 53:10. H16 5,4 km 38.) Markus Sippo Kangasniemi 55:08. H14 3,8 km 52.) Henri Lappalainen Kangasniemi 39:16, 63.) Pietu Heiskanen Kangasniemi 44:39. H10RR 2,3 km 20.) Joona Laitinen Kangasniemi 14:26. H9RR 2,1 km 24.) Juho Varkoi Lapinlahti 14:16, 89.) Matias Sippo Kangasniemi 23:52. D18- 5,8 km 16.) Outi Valkonen Hankasalmi 48:55, 46.) Tiina Laitinen Kangasniemi 1:39:47. D16 4,4 km 1.) Oona Valkonen Hankasalmi 32:44, 36.) Sirja Heiskanen Kangasniemi 49:06. D12 2,5 km 76.) Emma Sippo Kangasniemi 32:51. D11TR 2,1 km 16.) Aino Varkoi Lapinlahti 16:42. D10RR 2,3 km 68.) Nea Liikanen Kangasniemi 33:02. D9RR 2,1 km 86.) Lotta Pynnönen Kangasniemi 28:42.

> Viestit: B-sarja (3,6+3,6+3,6) 24.) Kangasniemi 1 FIN 1:16:48 (Valkonen Viivi 25:16/31., Heiskanen Severi 24:29/18., Lappalainen Henri 27:03/24.).

> C-sarja (4,7+4,7+4,7) 27.) Kangasniemi 1 FIN 1:32:22 (Sippo Markus 28:55/27, Kohvakka Heikki 24:28/14., Laitinen Tiina 38:58/27.).

> D-sarja (3,2+3,2+3,2) 22.) Kangasniemi 1 FIN 1:12:18 (Sippo Mikael 21:34/25., Sippo Emma 28:41/26., Heiskanen Sirja 22:02/22.).

> E-sarja (1,9+1,9+1,9) 54.) Kangasniemi 1 FIN 49:41 (Sippo Matias 13:31/44., Liikanen Nea 22:13/64., Laitinen Joona 13:56/54.).