KeuPa katkaisi KaPan voittoketjun tylysti 4-0

02.10. 09:16

TEKSTIKOKO: AAA

KaPa-51 oli pelannut peräjälkeen yhdeksän ottelua tappioitta ennen lauantain nelosen päätöspeliä Keuruun Palloa vastaan. Enemmän voittoa halunneet vieraat päättivät kuitenkin kotijoukkueen komean sarjan selvin 4-0 -luvuin. Puoliajalla tilanne oli jo 0-2. KeuPa aiheutti myös KaPan edellisen tappion 1-4 Keuruulla 1.7.

KaPa ei saanut missään vaiheessa peliään kulkemaan viime aikojen malliin, vaan alistui helposti altavastaajan asemaansa. Parhaat tilanteet olivat Tero Palvimon pusku ylärimaan Mikko Erjavan pitkästä rajaheitosta ja Mikon oma tolppalaukaus läpiajosta.

- Tänään ei onnistunut mitenkään, lausahti pitkästä aikaa nollapelin pelannut Mikko pelin tauottua.

Eivät tällä kaudella Suomen Cupissakin neljännelle kierrokselle yltäneet keuruulaisetkaan mitään ihmeitä esittäneet, mutta olivat saamissaan maalipaikoissa selvästi terävämpiä. Tosin ainakin toinen maali herätti kotijoukkojen leirissä jossittelua, sillä avustavan tuomarin lippu oli tilanteessa pystyssä paitsion merkiksi. Päätuomari näytti pallolle paikan kuitenkin kylmästi keskelle.

KaPan kannalta turhan aikaisin jo ennen kymmentä minuuttia tullut vieraiden avausmaali sai joukkueen valmentaja Ismo Vaittiselta myös tylyn tuomion.

- Se oli selvä paitsio, mutta rajamieskin nukkui siinä tilanteessa.

- Tämä oli meiltä huono peli, mutta näitä tulee välillä. Koko kesän idioottivarmasti pelannut puolustuslinjakin haparoi tänään, kommentoi Ipe kentän tapahtumia.

Usein liiankin vähälle huomiolle jäävässä puolustuspäässä ovat pelanneet Henri Palvimo, Elmeri Linnera, Jaakko Pietarinen, Teemu Palvimo sekä vaihtopenkillä ainoana ja lievästi kuumeisena istunut 17-vuotias Janne Romo, joka sai valmentajan kehut luotettavista otteistaan ja sisukkuudestaan.

Maalivahti Jarno Reinikainen teki jälleen tukun loistopelastuksia, mutta ei voinut maaleille mitään, vaikka yritti 0-4 -maalissa taistella lopulta yksin kahta keupalaista vastaan.

- Kausi oli hyvä, mutta kova, totesi kaikki pelit torjunut Jarno kesän urakastaan.

Tuhokaksikko Mikko ja Tero

Kesäkuussa vuosien tauon jälkeen edustusjoukkueen valmentajana aloittanut Ismo Vaittinen antoi kiitosta myös yhteensä 37 maalia 18 ottelussa tehneelle kärkiparille Mikko Erjavalle ja Tero Palvimolle sekä lauantaina pelikiellossa olleelle nuorelle keskikenttäpelaajalle Samuli Reinikaiselle. 15-vuotias Samuli on kehittynyt kovasti kesän aikana. Kesken kauden kokoonpanoon palannut Eemeli Reinikainen toi joukkueeseen tärkeää pallonhallintataitoa.

Keväällä joukkueen koonnut tehokas keskuspuolustaja Elmeri Linnera kertoi kauden alussa tavoitteena olleen, että joukkue saadaan kasaan jokaiseen peliin.

- Yhdellä kerralla oli vain yksitoista miestä mukana, mutta en tiedä miten käy ensi vuonna. Tänäänkin kentän laitamilla näkyi monta nuorta potentiaalista pelaajaa, Elmeri pohti tulevaa.

Paremmalla keskinäisten ottelujen maalierolla sarjan ennen Hukia voittanut KeuPa ei seuran edustajan mukaan ole varma joukkueen kolmoseen lähdöstä. Pelimatkat muun muassa Joensuuhun ovat pitkiä ja taloudellisesti raskaita. Pelaajien määrästä osallistuminen ei ole kiinni, sillä päättyneellä kaudella joukkueen ringissä on ollut peräti 27 kaveria.

KaPan maalintekijät:

Mikko Erjava 23

Tero Palvimo 14

Elmeri Linnera 6

Tommi Vehmala ja Jere Pietarinen 3

Samuli Reinikainen ja Arvi Ikonen 2

Harri Hämäläinen, Henri Palvimo, Akseli Alisalo ja Sami Kyröläinen 1

Kari Tiusanen

Lukijoiden omat kuvat

Kuvien julkaiseminen

Toimitus valitsee julkaistavat kuvat. Verkkosivuilla julkaistuista kuvista ei makseta palkkiota.

» Katso kaikki kuvat

Kuvagalleriat

Kangasniemen Kunnallislehden kuvat

Toimituksen kuvagallerioista löydät lisää kuvia lehden julkaisemista aiheista.

» Katso kaikki galleriat