KaPalle tappio syyskauden päätteeksi
11.12. 10:05
KaPan jääkiekon edustusjoukkueen syyskausi päättyi vierastappioon. Luumäen Taavetissa LuPoa vastaan pelatun ottelun lopputulos oli 3-2 (0-1, 1-0, 2-1).
Tasaisessa ottelussa KaPan avausmaalin teki Juho Manninen, syöttöpisteet merkattiin Mikko Erjavalle ja Joni Pälvelle. Toisen maalin viimeisteli Mikko Erjava Jaakko Kosloffin ja Tero Mäkäräisen toimiessa syöttäjinä. KaPan maalissa pelasi Tero Palvimo, jolle kertyi 35 torjuntaa, Lupon maalivahdin torjuntamäärä oli 39. Rangaistuksia KaPa sai 18 minuttia ja LuPo 16 minuuttia.
Tappion myötä KaPa putosi Kymi-Saimaan alueen kolmosdivisioonan sarjataulukon neljännelle sijalle. Kangasniemeläiset pelasivat syyskaudella kaksi vierasottelua ja kolme kotiottelua. Kaikki kotiottelut päättyivät KaPan voittoon, mutta vieraspeleistä ei sarjapisteitä vielä herunut.
KaPan syksyn tehokkain pistenikkari oli Juho Manninen, jolle kirjattiin yhteensä kahdeksan maalia ja viisi maaliin johtanutta syöttöä.
Nyt KaPa jää viettämään otteluiden osalta joulutaukoa, seuraava peli pelataan Kangasniemen jäähallilla 2.1. Piranha'sia vastaan.
Jaana Laitinen



