
Kangasniemellä jalkapallo- ja jääkiekkotuomarina aloittanut Arttu Tiusanen palkittiin Keski-Suomen piirin vuoden lupaavimman erotuomarin pokaalilla Jyväskylässä.
Arttu Tiusanen Keski-Suomen piirin vuoden lupaavin erotuomari
20.11. 09:22
Palloliiton Keski-Suomen piiri palkitsi syyskokouksessaan viime keskiviikkona 22-vuotiaan Arttu Tiusasen piirin 2009 lupaavimpana erotuomarina. Palkinnon perusteluina olivat tätä nykyä Jyväskylässä asuvan Artun sitoutuminen ja innokkuus ottaa vastaan kaikenlaisia tuomitsemistehtäviä ja että hän on hoitanut ne tyylikkäästi pelien sarjatasosta riippumatta.
- Olen saanut hyvin vastuuta ja luottoa niin piiristä, kuin Jyväskylän erotuomarikerhosta päin. Elokuussa tuomitsin ensimmäisen kolmosen pelin ja sain siitäkin hyvän arvion, sanoo erotuomarin urallaan yhden portaan ylöspäin kiivennyt Arttu Tiusanen.
Kolmosesta hänelle on kertynyt kokemusta myös avustavana tuomarina ja ensi kesänä siltä tasolta on luvassa lisää myös päätuomarin tehtäviä nelosen ja A-nuorten SM-sarjan pelien lisäksi. Talvella ohjelmassa on oikeudenjakoa jääkiekon miesten II- ja III-divisioonassa sekä nuorten SM-sarjoissa.
Erotuomarin tärkeimpiä ominaisuuksia on Artun mielestä kyky pysyä tehtyjen päätösten takana, vaikka varsinkin kokeneemmat pelaajat pyrkivät asettamaan ne usein kyseenalaisiksi.
- Pelaajat haluavat koetella, oletko pelissä mukana, mutta kasvotusten asiat ovat aina selvinneet, valottaa Arttu nuoren erotuomarin uskottavuushaastetta.
Erotuomarin täytyy pitää itsensä hyvässä kunnossa, sillä juoksua tulee 90-minuuttisen aikana kilometritolkulla ja ajatuksen pitää pysyä kirkkaana koko ajan. Sääntötuntemuskin on pidettävä ajan tasalla.
- Osallistun erotuomarikerhon koulutuksiin ja juttelemme sääntötulkinnoista kerholaisten kesken muutenkin sekä teemme yhteislenkkejä. Kesäisin käyn katsomassa otteluita niin paljon kuin mahdollista ja seuraan niissä tuomareiden otteita, kertoo määrätietoisesti itseään erotuomarin usein niin epäkiitollisessa tehtävässä kehittävä Arttu Tiusanen.
Kari Tiusanen



