
Jääkiekon F-juniorit saivat mitalien lisäksi Leijonaliigan kunniakirjat.
Kapa palkitsi parhaimmistoaan
29.04. 11:43
KANGASNIEMEN PALLOILIJAT RY:N jääurheilulajien ja salibandyn harrastajat päättivät kauden viime perjantaina. Samalla Kapa palkisi parhaimmistoaan ja juhli ringeten edustusjoukkueen saavuttamaa seuran historian ensimmäistä naisten aluemestaruutta.
Päättyneellä kaudella historiaa teki myös Kymi-Saimaan kolmosdivisioonan kakkossijan napannut jääkiekon edustusjoukkue, joka ei hävinnyt yhtään kotiottelua.
– Veikkaan, että sellaista kautta ei ole ollut koskaan aiemmin, totesi puheenjohtaja Jouni Ossi.
Päätösjuhlassa kaikki nuorimmat jääkiekon ja ringeten harrastajat saivat kaulaansa mitalit ja jääkiekon F-junioreita muistettiin lisäksi Leijonaliigan kunniakirjoilla.
Joukkueiden johtajat kiittivät puheenvuoroissaan yhteistyökumppaneita ja heidän merkitystään sekä kertoivat myös joukkueissaan tapahtuneen positiivista kehitystä, vaikka parantamisen varaakin jäi tuleville kausille.
Eniten tungosta estradilla oli, kun sinne nousivat KaPan ringetteladyt ja Huru-Ukot, joille Suomen Ringetteliitto oli myöntänyt Action Fun Sport -kiertopalkinnon. Kiertopalkinto jaetaan vuosittain positiivisesta ringetteteosta ja sen voi saada henkilö, joukkue, seura tai tapahtuma.
KaPan vuoden valmentajana palkittiin ringeten edustusjoukkuetta menestyksekkäästi luotsannut Kai Laitinen, joka sai myös Suomen Ringetteliiton pronssisen ansiomerkin.
Kauden parhaan ringettepelaajan palkinnon sai Jenni Laitinen ja jääkiekon edustusjoukkueen parhaana palkittiin Tero Palvimo. Lahjakkaiden junioripelaajien kiertopalkinnot menivät Teemu Huoposelle ja Tero Laiholle. Salibandyn parhaan pelaajan pokaalin sai Ville Manninen.
Talven jääkiekko-otteluista tutut erotuomarit Jere Ikonen ja Ilkka Nurmi jakoivat ensimmäistä kertaa Mikkelin Jääkiekkoerotuomarit ry:n Fair Play -pelaajan palkinnon. Sen sai D-juniori Miro Reinikainen. Perusteluina valinnalle oli muun muassa Reinikaisen positiivinen asenne lajia kohtaan, sääntöjen kunnioittaminen ja tuomareiden, vastustajien sekä pelitovereiden arvostaminen.
Jaana Laitinen



