Väärää säästöä
08.01. 10:39
Vuodenvaihteessa pääministerimme ilmoitti, ettei hän aio maksattaa talouskriisiä yhteiskuntamme heikoimmilla. Oman kuntamme yrittäjävetoinen perusturvalautakunta sen sijaan järjesti ikäihmisille oikein uuden vuoden yllätyspaukun, säästösyistä.
Kyyditään ikäihmiset pois kirkonkylästä toikkaroimasta keppeineen ja rollaattoreineen vanhainkodille virkistymään ja kuntoutumaan sekä lätkäistään maksuihin 50 prosenttia lisää. Siis säästösyistä kirkonkylän alueella omatoimisesti liikkuvat ihmiset kuljetetaan taksilla ovelta ovelle.
Onko tämä kuntouttavaa toimintaa lautakunnan mielestä? Miten lienee niiden säästöjen laita? Tuskin se Onnikka-auto kulkee ilmaiseksi 2–3 eri reissua kirkonkylän ja vanhainkodin välillä.
Lisäksi on lupailtu ottaa mukaan toimintaan lisää asiakkaita. Pystyykö yksi auto huolehtimaan kuljetuksista, vai tarvitaanko toinenkin auto. Kustannukset lisääntyvät kuljetuksista. Toimintaa on myös kaavailtu ympärivuotiseksi, siis nykyisten 205 toimintapäivän lisäksi 50–60 uutta päivää.
Lautakunta on laskelmissaan tullut siihen tulokseen, että ikäihmisten päivätoiminnan todelliset kulut ovat 501 euroa päivältä. Lisäpäivät maksaisivat maalaiskansakoulun laskuopin mukaan 25 050–26 060 euroa nykyisilläkin kävijämäärillä.
Joko vuoden 2010 säästöbudjetissa on määrärahat varattu?
Kylämme mummoporukan kanssa ihmettelemme, kuinka moni päättäjistä lähtisi päiväksi vanhainkodille istumaan virkistystä kaivatessaan. Entä kuinka moni yrittäjä saisi laittaa rukkaset naulaan, jos korottaisivat palvelujensa hintaa 50 prosentilla.
Näillä uudistuksilla taidettiin antaa ”tappoisku” ikäihmisten päivätoiminnalle ja ruma tahra kunnan maineeseen asiakaslähtöisten ja laadukkaiden vanhuspalvelujen tuottajana.
Ikääntynyt kuntalainen



