Ovatko aivot narikassa?

12.08.2010 09:11

TEKSTIKOKO: AAA

WILJAM SARJALAN tiellä ”uimalan sillalla” on liikennevalot sen vuoksi, että kaukolämpö muuttaa Lapaskankaalle. On siinä autoilijoilla kestämistä, kun matka-aika viivästyy muutamalla minuutilla.

Tarpeen olisivat nuo liikennevalot myös vesiliikenteen ohjauksessa saman sillan alapuolisessa silta-aukossa.

Olen useamman kerran nähnyt, kuinka suuritehoisen moottoriveneen omistajat ajavat täydellä teholla silta-aukosta läpi. Alueella on kymmenen kilometrin nopeusrajoitus. Taulut ovat molemmin puolin silta-aukkoa.

Olen pannut merkille, että nuo rajoitukset ovat muutamille ”fiksuille” veneilijöille kuin punainen vaate härälle. Eivät nuo ”viisaat” ymmärrä nopeusrajoitustaulujen tekstejä, ne ikään kuin ärsyttävät heitä.

Monta kertaa olen nähnyt vähältä piti- tilanteen, jossa kanootilla melojat ovat olleet laineiden keskellä vähällä kaatua.

Viimeksi sunnuntai-iltana suurikokoinen valkoinen vene joutui vähän ennen kymmenen kilometrin rajoitustaulua kääntymään takaisin ”lisävauhtikierrokselle”, kun silta-aukosta tulikin vastaan pariskunta pienellä soutuveneperämoottorillaan.

Lienevätkö huomanneet, kuinka lähellä kolari oli. Isokokoinen haki vauhtia ja rajoitustaulun kohdalla painoi urut auki. Onneksi ei tullut toista pienvenettä vastaan.

Pelolla olen odotellut, milloin rysähtää.

Lienee sanonta oikeassa, mitä suurempi moottori veneessä on, sitä pienemmät aivot kuljettajan korvien välissä kelluu.

Jukka IkonenKangasniemi