Olin siellä minäkin

20.05. 08:42

TEKSTIKOKO: AAA

PARI VIIKKOA sitten Ihmettelijä avasi sanaisen arkkunsa ja kyseli kunnan päätöksenteosta Keskimaan aakkosaseman tontista. Kangasniemen kunnan päätöksistä saa parhaiten tiedon kunnantalolta, josta minäkin kävin varmistuksen vuoksi pöytäkirjan hakemassa. Haluan perustaa vastaukseni tosiasioihin enkä muistikuviin tai kuulopuheisiin.

En ota kantaa montako ja minkä värisiä polttonesteen jakeluasemia paikkakunnalla pitäisi olla. En myöskään ala sen kummemmin Ihmettelijää kuin muitakaan neuvomaan millä asemalla itse kunkin olisi tankattava. Kukin äänestäköön jaloillaan - tai pyörillään - paikkakunnan etua. Oman käyttäytymiseni voitte tarkistaa seuraamalla Teboilin risteyksen liikennettä.

Päätöksen tontin myymisestä Osk Keskimaalle teki kunnanvaltuusto yksimielisesti 28.4.2008. Kokouksessa oli mukana valtuutettuna päätöstä tekemässä myös öljyliiketoimintaa harjoittavan sisarusparven edustaja.

Noin hehtaarin tilan kauppahinta oli 130.000 euroa. Valtuusto ei halunnut tontille pelkkää kylmää asemaa, joten kauppaan sisällytettiin tuhannen neliön liikerakennuksen rakentamisvelvoite aloittaen kahden vuoden sisällä jakeluaseman rakennusluvan myöntämisestä. Tämä siksi, että saisimme sitä kautta työtä ensin rakentamisvaiheessa ja sitten liiketilan käytön myötä.

Sakko liikerakennuksen rakentamatta jättämisestä on maksaa kauppahinta viisinkertaisena. Eli lisälasku rakentamattomuudesta olisi 520.000 euroa, noin puoli miljoonaa.

Muun muassa näillä ehdoilla valtuusto yksimielisesti hyväksyi kauppakirjan. Emme olisi edes voineet estää kyseistä yritystä tekemästä jakeluasemaa paikkakunnalle. Yritys olisi voinut ostaa yksityiseltä jonkin toisen tontin. Tällöin ei olisi ollut mitään rakentamisvelvoitettakaan. Rakennuslupa ja ympäristölupa jakeluasemalle olisi täytynyt myöntää aivan samojen lakien mukaisesti kuin muillekin öljy-yhtiöille.

Toivotan Ihmettelijän mukaan kunnalliseen päätöksentekoon. Seuraavat kunnallisvaalit ovat syksyllä 2012, hyville ehdokkaille löytyy varmasti kaikista puolueista tilaa.

Matti Tullakunnanvaltuutettu