Kiitos Veltsu!

10.06. 08:35

TEKSTIKOKO: AAA

Vuojalahden koululla vuodesta 1977 johtavana opettajana toiminut Veli-Pekka ”Veltsu” Hyyryläinen jakoi viimeiset todistukset oppilailleen viime lauantaina. Koululaiset, sivistyslautakunta, joukko vanhempia ja Vuojalahden kylätoimikunta muistivat Veltsua jo torstaina yllättämällä hänet kesken koulupäivän.

Haikeus täyttää monien Veltsun opissa olleiden ja vanhempien mielen muistaessamme hänen pitkää ja ansiokasta uraansa, minkä aikana hän ennätti opettaa jo toisessa polvessa olevia oppilaita. Veltsu on ollut tavoitteisiin pyrkivä ja oppilaidensa parasta ajatteleva opettaja. Rauhallisella auktoriteetillaan hän on onnistunut luomaan opetettaviinsa luottamukselliset ja hyvät suhteet, mitkä ovat säilyneet myös kouluajan jälkeisiin vuosiin. Veltsun vaatimustaso on kantanut Vuojalahden koululaiset kivuttomasti yläasteelle ja he ovat menestyneet hyvin myös jatko-opinnoissaan. Veltsun työn vaikutus näkyy vielä pitkään Kangasniemen kunnan sivistyksessä ja aina siellä minne päin hänen entiset oppilaansa matkaavatkin.

Ainoastaan yksi asia on kovana palloilumiehenä tunnettua Veltsua jäänyt hänen omien sanojensa mukaan vuosien varrelta harmittamaan. Se, että Kirkonkylän koulun joukkue ei koskaan ottanut vastaan kyläkoulujen suvereenin mestarin haastetta jalkapallo-otteluun. Sen koitoksen olisi 1969 A-poikien SM-pronssia MP:ssä voittanut Veltsu halunnut toteuttaa Vuojalahden 90-luvun dream tiimin kanssa.

Toivotamme Sinulle Veltsu leppoisia eläkepäiviä, sopivaa touhuntäyteisyyttä tenniksen ja muun urheilun merkeissä ja terveyttä. Olet jättänyt hyvin varustellun polun seuraajallesi.

Sinua kiittäen ja hyvällä muistaen: Vuojalahden, Harjunmaan, Läsäkosken, Rauhajärven, Vihaven ja Vaimosniemen kylien nykyiset ja entiset oppilaat vanhempineen.