Kangasniemen kesänavauksesta
23.06. 09:22
Kiitokset palautteesta. Ilman sitä kehitystä ei juuri voi syntyä. Näin voidaan siis ajatella, että herätetyllä keskustelulla jotain on saavutettu. Lisää palautetta ja ideoita voitte antaa myös suoraan netissä www.kangasniemenyrittäjät.info Säälle emme voineet mitään, mutta tässä vähän oman ajattelumme taustaa…
Kangasniemen kesänavaus on Kangasniemen Yrittäjät ry:n ja Kunnan yhteinen tapahtuma, jonka päätarkoituksena on tuoda esille oman kunnan yrityksiä ja sitä mitä Kangasniemellä on tarjolla ja tehdään. Mukana olevia yrityksiä oli myös kävelykadun ulkopuolella - osa omissa tiloissaan keskustaajamassa tai näiden piha-alueilla. Mukana olijat selvisivät ilmoituksista, julisteista ja internetistä.
Emme myöskään halunneet järjestää toripäiviä tai markkinoita, joita jo järjestää pitäjässämme toinen taho. Niihinkin jotkin paikalliset yritykset osallistuvat tarpeidensa mukaan. Markkinoilla 8.6. torialue oli täynnä myyjiä. Miksi torilla lauantaina 12.6. oli niin vähän myyjiä, saattoi johtua säästä.
Talkootyötä tapahtuman järjestely vaatii yllättävän paljon, mutta edellisvuoden tapahtuman jälkeen järjestämämme kyselyn rohkaisemana ja oppia ottaen päätimme järjestää tapahtuman myös tänä vuonna. Pienin muutoksin: ohjelmaa oli enemmän juontajineen ja mukaan pääsivät tänä vuonna halutessaan myös yhdistykset jne. Tapahtumasta tiedotimme mm. internetsivuilla, sekä koko ja puolikassivun mainoksella kunnallislehdessä.
Asiasta järjestettiin myös ennakkoon tiedotus- ja suunnittelutilaisuus, josta meni tieto tiedotusvälineille ja kaikille Kangasniemen yrityksille. Lisäksi tästä oli ilmoitus paikallislehdessä. Millainen kesänavauksesta tuli, on siis monen vapaaehtoisen työn tulos. Kiitokset kaikille jollain tavalla mukana olleille - niin yrityksille, järjestöille, esiintyjille, kuin yleisöllekin. Yksin olemme vähän, mutta yhdessä olemme enemmän!
Arto Pellinen
Kangasniemen yrittäjät ry
puheenjohtaja



