Kaiken maailman kuulemiset

26.11. 11:30

TEKSTIKOKO: AAA

Kunnassa käydyt kyläkoulujen kuulemiset kirvoittivat ajattelemaan koko kunnan tilannetta. Päätös kyläkoulujen kohtalosta oli jo tehty. Virallisesti se esitettiin sivistyslautakunnan työnä.

Sivistyslautakunta ei osannut perustella päätöstä muuten, kuin vetoamalla säästöihin. Perusteet esitteli kunnanjohtaja, vetoamalla säästöihin. Tekninen osasto oli tuotu paikalle perustelemaan päätöstä korjauskuluilla.

Paljon kysymyksiä jäi vastauksia vaille. Koulukuljetuksista ei tiedetty mitään. Ei reittejä, ei matkojen pituuksia, ei koululaisten rasituksia tai koulupäivän pituuksia eikä kustannuksia. Ei oltu myöskään huomioitu perheille koituvia harmeja.

Yhdelläkään koululla ei ole välitöntä peruskorjaustarvetta. Ne ovat myös hyvässä maalissa, mutta maalausta yritettiin tarjota kaikille, sekä keskusilmastointeja. Kyllä näin voidaan osoittaa suuria summia.

Opettajajärjestelyjä ei esitetty laisinkaan. Oppilasennusteetkin olivat väärin. Jos näillä perusteilla kyläkouluja ryhdytään lakkauttamaan, silloin ei enää kannata puhua kunnasta, ainoastaan Kangasniemen kirkonkylästä.

Toiminta viittaa liian suureen keskushallintoon kunnassamme. Päättäjien paikoilla on liikaa ihmisiä, jotka elävät oman byrokratiansa keskellä tietämättä, mitä pitäjällä tapahtuu. Kuulemisten perusteella esitän, että ryhdymme Kangasniemellä tositoimiin säästöjen aikaansaamiseksi. Tasataan vastuita ja toimintoja. Järkeistetään, joustetaan ja säästetään.

Ei ensinnäkään lopeteta yhtään kyläkoulua. Pidetään lapsia ja lapsiperheitä kunnan pääomana. Lähdetään sitä vastoin keventämään keskushallintoa ja poistamaan turhanistujat. Luovutetaan kyläkoulujen kunnossapito kyläläisille. Kaikki kylät ovat valmiit ottamaan tämän vastuun. Kunnan ei tarvitse kuin antaa muutama euro joihinkin tarveaineisiin.

Kunnan koko tekninen osasto ulkoistetaan. Palkkalistoille ei tarvitse jättää kuin rakennustarkastaja ja mittausteknikko. Muut palvelut ostetaan ulkoa. Maksetaan vain ostetusta palvelusta, kun sitä tarvitaan. Vain työ maksaa. Ei kiinteitä palkkakuluja ja kiinteistömenoja.

Aina voidaan käyttää parasta osaajaa. Näinhän sivistystoimenjohtaja esitti koulukuljetuksista. Kilpailutetaan ja halvin voittakoon, oli sitten yrittäjä vaikka Ivalosta. Hyvä esitys!

Koulutoimikin Kangasniemellä tulee antaa koulujen johtajien muodostaman kollegion käsiin. Ei siinä korkeampia hallintoja tarvita. Seutuopistossa riittää opistosihteeri ja sivistystoimessa kulttuurisihteeri. Aloitetaan säästötoimet ylhäältä, eikä alhaalta. Ei ainakaan kaikkein vähäosaisimmista ja puolustuskyvyttömistä lapsista.

Pidetään tätä pitäjäläisten päätöksenä. Järjestetään kuulemistilaisuus ulkoistettaville. Vastataan tilaisuudessa, että säästösyistä. Kokemusten myötä jatketaan samalla linjalla.

Katse tulevaisuuteen

Lukijoiden omat kuvat

Kuvien julkaiseminen

Toimitus valitsee julkaistavat kuvat. Verkkosivuilla julkaistuista kuvista ei makseta palkkiota.

» Katso kaikki kuvat

Kuvagalleriat

Kangasniemen Kunnallislehden kuvat

Toimituksen kuvagallerioista löydät lisää kuvia lehden julkaisemista aiheista.

» Katso kaikki galleriat