Jaloillaan äänestämisen tärkeys

15.07.2010 09:11

TEKSTIKOKO: AAA

Käyttämällä paikallisia palveluja ja ostamalla lähiruokaa varmistamme että näitä palveluja ja tuotteita on saatavna tulevaisuudessakin. Aiheen tähän mielipiteeseen sain sunnuntain 11. päivän hesarista, missä kulttuuritoimituksen esimies Saska Saarikoski merkintöjä palstalla ”Kievari joka kylään” otsakkeen alla korosti paikallisuuden merkitystä meidän vapaa-ajan asukkaiden näkövinkkelistä.

Mitä hittoa se hyödyttää kangasniemeläisiä yrittäjiä, jos minä kehun vain Kannelmäen ostarilla miten hyviä perunoita Hiekkoin ja Pyyvin tiloilla viljellään ja millaisen tuulahduksen perinneruokiin saamme, kun käymme Teboililla syömässä tirripaistia, jota siellä tarjoillaan perjantaisin. Tärkeää on käydä ostoksilla mm. Otonkulman suoramyynnissä ja Mannisen Heikin Aromilihamyymälässä, kun oleilemme Malloksella.

Tärkeänä pidän myös, että kerron näistä palveluista seuraaville sukupolville, jotka ovat tottuneet vain kyyristelemään markettien pakastealtaitten ja muovitettujen lihatuotteiden ääressä. Monessa perheessä vanhaan perinteeseen kuuluu, ettei anoppia ja miniää päästetä pitkäksi aikaa saman hellan äärelle, ihan sopuisan yhteiselon vuoksi. Jokaisella sukupolvella on omat tapansa tehdä ruokaa. Tuoreet lähellä tuotetut raaka-aineet luovat perustan hyvälle aterialle, olipa kokki minkä ikäinen tahansa.

Jaloillaan ja lompakoillaan äänestäminen on meidän vapaa-ajan kangasniemeläisten tapa vaikuttaa moniin asioihin.

Jouko Rönkä

Helsinki-Kangasniemi