
Toimitusjohtaja Samuli Tiirolan mukaan Stonelin työpaikat säilyvät myös Kangasniemellä, vaikka yritys laajentaa toimintaansa myös Oulaisiin.
Stonel laajentaa tuotantoa Oulaisiin
29.10. 10:46
Vuonna 1997 tuotantonsa Kangasniemellä aloittanut Stonel Oy on laajentamassa toimintaansa Oulaisiin. Yritys on ostanut sieltä vapautuneen teollisuushallin. Laite- ja linja-asennukset ovat parhaillaan menossa, joten tuotantoon päästään vähitellen. Laajennus Oulaisiin ei kuitenkaan merkitse sitä, että ovet suljetaan Kangasniemellä.
– Paikkakunnalla säilyvät jatkossakin yrityksen hallinto ja tuotekehitys. Samoin Kangasniemelle jää erikoistuotteiden valmistus. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että nykyiset työpaikat säilyvät Kangasniemellä, kertoo toimitusjohtaja Samuli Tiirola.
Kangasniemellä yritys toimii kahdessa paikassa vuokratiloissa. Kumpaakin tilaa tarvitaan jatkossakin, sillä Stonelin tuotanto on merkittävästi kasvanut reilun kahden vuoden aikana. Markkinanäkymät näyttävät jatkossakin suotuisilta, sillä valtion elvytyseurot nopeuttavat rakennusten remontteja.
Postitalon urakkatuo julkisuutta
Merkittävin ja julkisin, vaikka ei suuruudeltaan, urakka on Helsingissä parhaillaan valmistuva pääpostitalon pintakorjaus päärautatieaseman vieressä. Siinä on noudatettu täysin alkuperäistä arkkitehtuuria, eikä julkisivua muuteta millään tavalla. Tiilitehdas on polttanut kohteeseen erikoistiilet, joista Stonel on valmistanut pintaelementit.
Tuotteissa käytetäänkin tiiltä, joskin parhaillaan on kehitteillä myös keraamisten laattojen elementti.
Stonelin tuotteita käytetään lähinnä kerrostalojen julkisivuremonteissa. Käytännössä asennus tapahtuu siten, että vanha puretaan kantavaan rakenteeseen sakka. Lämpöeristystä lisätään säännösten mukaan 20–25 senttiä. Lämpöeristeen ja 23 sentin vahvuisen pintaelementin väliin jätetään ilmarako.
– Elementtiä voidaan käyttää myös omakotitaloissa, mutta niillä markkinoilla eivät elementit ole oikein kilpailukykyisiä. Markkinointi suuntautuukin pääasiassa kerrostaloihin. Nykyisen rakennuskannan ikärakenteen huomioiden kohteita tulee Suomessa riittämään, toteaa Samuli Tiirola.
Yrityksen liikevaihto on 3,4 miljoonaa euroa.



