
Puulan seutuopiston ohjelma ilmestyy tänään ja kurssit alkavat syyskuussa. Kurssilaisten kättentaitojen tuloksia pääsemme ihailemaan lukuvuoden päätteeksi. Kuva on viime kevään näyttelystä.
Puulan seutuopiston ohjelmassa pihasuunnittelua ja kierrätysteemaa
19.08.2010 10:28
PUULAN SEUTUOPISTON uusi lukuvuosi on alkamassa ja opetusohjelma julkaistaan tänään. Opisto järjestää aiempien vuosien tapaan vapaan sivistystyön opetusta sekä taiteen perusopetusta Joutsan, Kangasniemen ja Toivakan kuntien alueella. Kangasniemellä järjestetään kaikkiaan 139 kurssia.
– Opiston opetusohjelmassa on tällä hetkellä noin 20 kurssia vähemmän kuin viime vuonna, mutta meidän ohjelmammehan elää lukuvuoden aikana ja valtionosuustunnit huomioiden meillä on vielä vähän varaa perustaa uusiakin kursseja, opistosihteeri Pirkko Pulkkinen kertoo.
Opiston Kangasniemen tuntikehys on 5500 tuntia, joka on pysynyt lähes ennallaan. Koko opiston tuntikehys on 11 650 tuntia.
Opiston opetus on suunniteltu niin, että eri ikäiset oppijat löytävät opetusohjelmasta mahdollisuuksia itsensä kehittämiseen erilaisten kurssien muodossa. Syyslukukauden opetus alkaa taiteen perusopetuksen kursseina 6. syyskuuta alkaen. Suurin osa opiston kursseista starttaa viikolla 37.
Opetusohjelma jaellaan kaikkiin talouksiin ja se on nähtävänä myös internetsivulla osoitteessa https://www.opistopalvelut.fi/puula/.
Opetusohjelma sisältää jo entuudestaan tuttuja ja suosittuja kursseja, mutta myös uusia ryhmiä on tarjolla. Suurimpina aineryhminä ovat käden taidot ja musiikki. Käden taitojen teemana on aina ajankohtainen Kierrätys. Puutarhaveistoksia tehdään kierrätysmateriaaleista ja vastaavasti ”Vanhasta uutta” -kurssilla hyödynnetään käytöstä poistettuja tekstiilejä ja pakkausmateriaaleja.
Musiikin osa-alueella on uutuutena lyhytkursseja, kuten ”Laulutekniikan iltapäivä”, mikä sopii kaikille laulamisesta kiinnostuneille ja ”Messusävelmät tutuksi” yhteistyössä Kangasniemen seurakunnan kanssa. ”Pianonsoiton kokeiluryhmässä” voivat kiinnostuneet kokeilla pianon soiton harjoittelua opettajan ohjauksessa. ”Oman pihan suunnittelu” -kurssi aloittaa uutena Kangasniemellä.
Opiston toiminnalle on asetettu tavoitteita terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen. Useita liikuntaryhmiä on vielä ilman ohjaajaa. Opisto haastaakin aktiiviliikkujat aloittamaan ryhmän ohjaamisen opinnot ”Liikuttajakoulutuksessa”.
– Joka viikko kokoontuviin liikuntaryhmiin kaivataan ohjaajia kirkonkylään ja kylille, opistosihteeri Pulkkinen kertoo.
Opettajia on lähtenyt viettämään välivuotta, eivätkä he ole tänä lukuvuonna opiston käytettävissä.
Terveys- ja hyvinvointi -teema on esillä opiston luentosarjassa. Verkkoluentoina tutustutaan Ikääntyvien yliopiston opetustarjontaan lokakuusta alkaen. Muita lukuvuoden mittaan järjestettäviä luentoja markkinoidaan erikseen ilmoituksin julkisilla ilmoitustauluilla sekä paikallislehdissä.
Kurssimaksut ovat kokeneet muutoksen. Opistossa on siirrytty kurssikohtaisiin maksuihin, jolloin perhe- ja kausikorteista on luovuttu. Lyhyiden kurssien hinta on laskenut ja vastaavasti pitkien kustannuksiltaan kalliimpien kurssien hintaa on korotettu. Perusteena muutoksille on hinnoittelun selkeys, kurssikohtainen parempi kustannusvastaavuus ja pyrkimys kurssiosallistumisen parantamiseen. Työtön henkilö saa kurssimaksusta 50 prosentin alennuksen.
Syksyllä otetaan käyttöön nuorten opintopassi, kaksivuotisen kokeilun avulla nuoria kannustetaan omaehtoiseen opintopolun suunnitteluun ja suoritusten kirjaamiseen.
Porkkanana passin käytöstä ja aktiivisesti suoritetuista opinnoista on mahdollisuus saada maksuvapaa kurssi ”pizzapassin” tavoin .
Puulan seutuopiston kursseille suositellaan ilmoittautumista netin kautta.
Ilmoittautuminen on mahdollista myös puhelimitse sekä asiakaskäyntinä opintotoimistossa. Ilmoittautuminen alkaa pääsääntöisesti 1.syyskuuta ja taidekoulun ilmoittautumiset 23.elokuuta opetusohjelmassa ilmoitettuna aikana, jolloin kursseille pyrkivät ovat tasavertaisessa asemassa keskenään.
Nopeasti täyttyviä kursseja ovat lähinnä henkilökohtaista opetusaikaa sisältävien tai tiloiltaan rajoitettujen kurssien osalla. Kangasniemellä Marja Kanniston ja Natalia Mantourin musiikkiryhmiin on henkilökohtainen ilmoittautuminen sekä opetusaikojen sopiminen perjantaina 20.elokuuta klo 18-20 Kaplassa. Muutoin ilmoittautumiset suoritetaan yleisten ohjeiden mukaisesti.
Riikka Klemola



