Vesitorni on parhaillaan remontissa. Terässäiliön sisäpinta pinnoitetaan uudelleen.

Kirkonkylän vedensaanti on nyt pumppujen varassa

22.10. 10:49

TEKSTIKOKO: AAA

Vesitorni on ollut tyhjänä reilun viikon. Viime viikon aikana torni valmisteltiin ensimmäiseen remonttiin.

Kirkonkylän jakelua varten torni rakennettiin 1970-luvulla. Se on kestänyt kunnossa näihin päiviin saakka, mutta ajanhammas on tehnyt tehtävänsä säiliön sisäpinnalla.

Se vaatii nyt uuden pinnoitteen, jotta pienistä halkeamista lirisevä vesi ei ruostuta säiliön vaippaosaa. Pinnoitus maksaa reilut 49 000 euroa.

Urakalle on laskettu reilusti aikaa. Työn pitäisi olla valmis marraskuun alkupuolella. Siihen saakka kirkonkylän vesihuolto on pumppujen varassa.

Vesi voi ollaväriviallista

Vihikankaalla sijaitsevassa vesitornissa on 400 kuution terässäiliö. Kuutiomäärä on suurin piirtein sama kuin kirkonkylän vuorokautinen vedenkulutus. Pääsääntöisesti torni pumpataan täyteen yöaikana, ja vesi vähenee kulutukseen päiväaikana.

Vesi torniin pumpataan Syvälahdesta ja Pohjaniemestä. Nyt vesi pumpataan vedenottamoista suoraan verkostoon.

– Se saattaa aiheuttaa pieniä painevaihtelua, jolloin myös vesi saattaa olla ajoittain väriviallista. Vesi ei ole kuitenkaan terveydelle haitallista, sanoo rakennusmestari Kari Erkkilä kunnasta.

Pinnoitustyö etenee siten, että ensin säiliön sisäpinta hiekkapuhalletaan puhtaaksi nykyisestä pinnoitteesta. Sen jälkeen seinämiin laitetaan uusi epox-tyyppinen pinnoite entiseen tapaan.

– Tämän huoltotyön jälkeen tornin pitäisi normaaleilla huoltotoimilla kestää jälleen vuosikymmeniä, sillä pinnoite joudutaan uusimaan nyt ensimmäistä kertaa, sanoo Erkkilä.