Esko Liikanen löysi karhun surmaaman hiehon tiistai-iltana. Jäljistä päätellen metsäautotiellä oli käyty kovaa taistelua elämästä ja kuolemasta.

Karhu tappoi hiehon Parikalla

01.07.2010 08:35

TEKSTIKOKO: AAA

KARHU tappoi laumasta karanneen hiehon tiistaina Parikalla. Noin vuoden vanha hieho karkasi laitumelta Luusjoelta maanantai aamuna Jukka Hokkasen tilalta ja hortoili kolmen kilometrin matkan Hiidenniementielle johtavalle metsäautotielle. Matkasta väsynyt eläin paneutui makuulle tien viereen, josta karhu sen yllätti jossain vaiheessa tiistain aikana.

Eläimen löysi lähellä asuva Esko Liikanen tiistai-iltana noin kello 19 aikaan.

– Kuten jäljistä näkyy, tässä on käyty kovaa taistelua elämästä ja kuolemasta, toteaa Liikanen.

Taistelujälkiä oli tiellä noin 15 metrin matkalla viidessä eri kohdassa. Peto oli ilmeisesti voimakkaalla lyönnillä taittanut kookkaan noin 500- 600 kiloa painavan eläimen niskan ja vetänyt ruhon sen jälkeen tien sivuun.

Tapahtuman tarkkaa aikaa on vaikea päätellä, sillä tiistaina oli aurinkoinen ja lähes helteinen sää. Liikasen mukaan löytöhetkellä eläimen ruho ei ollut vielä kangistunut.

Kuivalla, kovapintaisella tiellä, eikä läheisessä maastossa näkynyt karhun jälkiä. Myöskään menehtyneessä hiehossa ei ollut havaittavissa raatelujälkiä.

Petoasiamies Urpo Neuvonen on vakuuttunut kuitenkin siitä, että hiehon kuoleman aiheutti nimenomaan karhu.

– Tutkimme uhrin ja totesimme, että niska oli poikki. Mikään muu metsän eläin ei pystyisi vastaavaan, toteaa Neuvonen.

Neuvonen arveleekin, että karhu olisi palannut myöhemmin tapahtumapaikalle.

– On hyvin tyypillistä karhulle, että se tappaa saaliinsa ja raahaa sen piiloon ja tulee syömään sitten, kun on nälkäinen ja ruho on sopivasti muhinut.

Karhuhavaintoja on tehty viime aikoina eri puolilla pitäjää poikkeuksellisen paljon. Kaksi viikkoa sitten Luusniemellä nähtiin neljä karhunpoikasta.

– Karhut liikkuvat todella isolla alueella, joten niiden tarkkaa määrää on vaikea arvioida. Virallisesti puhumme noin kymmenestä yksilöstä, toteaa Neuvonen.

Kangasniemellä on viimeksi kaadettu karhu vuonna 2006.