
Musiikkileikkikoulussa maistellaan, haistellaan ja kuunnellaan musiikkia ja tietenkin myös leikitään. Pienimmillä oppilailla on äidit mukana tunneilla.
Kävytkin soivat musiikkiviikkojen musiikkileikkikoulussa
15.07.2010 09:05
Kangasniemen musiikkiviikkojen kursseilla nuorimmat oppilaat ovat vasta vuoden vanhoja. Pienten oppilaiden ensimmäinen soitin on oma keho.
– Taputella voi käsi ja omia polvia. Kuuntelemme myös ympäristön ääniä. Soittimeksi sopivat vaikka kävyt, joilla voi naputtaa lattian tai pöydän pintaa. Käpyjä voi rapistella ja niitä voi tiputella vaikka lattialle. Myös hiljaisuus on ääni, kertoo musiikkileikkikoulun opettaja Matleena Karjalainen.
Toki pienet oppilaat saivat kokeilla ihan oikeitakin soittimia. Käytössä on rytmisoittimia ja pikkurumpuja.
Musiikkileikkikoulun pienimpien ryhmässä nuorimmat ovat vuoden vanhoja ja vanhimmat kaksi ja puolivuotiaita.
– Musiikin opiskelun aloittamisessa ei ole alaikärajaa, sillä ensimmäiset musiikilliset kokemuksensa lapsi saa jo sikiövaiheessa, jolloin hän kuulee omien ja äidin sydämen äänien lisäksi myös ympäristöääniä.
Pienimmillä on äiti mukana tunneilla.
– Musiikki on keino tukea varhaista vuorovaikutusta ja lapsen kokonaisvaltaista kehitystä kuten motoriikan ja esimerkiksi puheen kehittymistä, toteaa Karjalainen.
Karjalainen korostaa, ettei ole olemassakaan ei musikaalisia lapsia.
– Musikaalisuutta on hyvin monenlaista. Kaikki eivät välttämättä osaa laulaa, mutta heillä voi olla hyvä rytmitaju. Monia musikaalisuuden lajeja kuten laulutaitoa voi kehittää. Kaikista ei suinkaan tule huippulaulajia tai muusikoita, eikä ole tarpeenkaan. Tärkeintä on musiikillisen ilon herättäminen.
Kangasniemen musiikkiviikkojen musiikkileikkikoulussa on yhteensä 18 oppilasta. Pienten ryhmän lisäksi on omat ryhmänsä 3 - 4 vuotiaille ja 5 - 7 vuotiaille.
Musiikkileikkikoulun on musiikkiviikkojen ohjelmassa nyt toista kertaa. Karjalainen toivoo, että musiikkileikkikoulusta muodostuu vakiintunut osa musiikkiviikkojen ohjelmaa.
Kangasniemen musiikkiviikkojen musiikkikursseilla opiskelee musiikkileikkikoululaisten lisäksi yhteensä 43 isompaa muusikkoa.
Arja Reinikainen



