
Kangasniemen laulukilpailun palkitut. Laulukilpailun voitti sopraano Eeva-Maria Kopp (vas.) ja toiseksi tuli mezzosopraano Katariina Heikkilä. Kolmannen sijan jakoivat sopraano Anna-Maija Perttunen ja baritoni Joonas Asikainen.
Eeva-Maria Kopp voitti Kangasniemen laulukilpailun
17.06. 11:27
KANGASNIEMEN musiikkiviikkojen yksi päätapahtumista Kangasniemen laulukilpailu kisattiin viikonvaihteessa.
Laulukilpailun voittajaksi selvisi sopraano Eeva-Maria Kopp, jonka vahva esiintyminen ja soinnikas ääni hurmasivat niin tuomarit kuin yleisönkin.
Tuomarit olivat päätöksessään yksimielisiä ja päätös voittajasta syntyi hyvin nopeasti.
– Eeva-Maria Kopp oli hieno löytö tässä kilpailussa. Hänellä on fantastinen äänimateriaali, joka toimii kaikissa eri rekistereissä, niin ylhäällä kuin alhaalla hyvin tasalaatuisesti. Hän on hieno esiintyjä ja hänellä on rauhallinen lavaolemus, jolloin musiikki pääsee suurimpaan osuuteen esityksessä. Olen erittäin iloinen, että saatiin näin hieno voittaja, tuomariston puheenjohtaja kapellimestari Mikko Franck kertoi.
27-vuotias Eeva-Maria Kopp ei ollut lavalla yksin, sillä hän synnyttää esikoislapsensa viiden viikon päästä.
Sibeliuksen, Niemen ja Rahmaninovin lauluja sekä Faustin Margueriten jalokiviaarian finaalissa laulanut Kopp oli onnellisen yllättynyt voitostaan.
– Tuntuu mahdottoman hyvältä, sillä aina on monta jotka voivat voittaa ja en osannut odottaa voittoa.
Koppin vahvuuksia on kiinnostava, puhutteleva ääni, josta laulukilpailun tuomaristokin häntä kiitteli. Häntä myös auttaa laulajana vahva yleismusiikillinen pohja, sillä hän on aloittanut musiikin opinnot pianistina.
Täysipainoiset lauluopinnot hän aloitti vasta myöhemmällä iällä.
Koppin opintie musiikin pariin on hyvin perinteinen. Hän on käynyt läpi normaalin musiikkikoulu- ja musiikkiopisto-järjestelmän, sekä Kaustisen musiikkilukion.
Musiikkilukion jälkeen hän piti välivuoden.
– Ajattelin siinä vaiheessa, että kyllä tämä musiikki on mukavaa, mutta en minä sitä ammatikseni tee ja lähdin vuodeksi au pairiksi Saksaan.
Tosin musiikki tuli sielläkin Koppia vastaan, sillä hänen pestipaikkansa oli oopperalaulaja Jukka Rasilaisen kotona.
Pian olikin selvää, ettei hän halunnut tyystin luopua musiikista, joten opinnot sen parissa jatkuivat. Nyt Eeva-Maria Koppilla on taskussaan kaksikin musiikin ammattitutkintoa.
Hän valmistui viime vuonna musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta pääaineenaan musiikkikasvatus. Metropolia ammattikorkeakoulusta hänellä on musiikkipedagogin tutkinto pääaineena laulu.
Nykyisin hän opiskelee laulua yksityisesti Jaakko Ryhäsen johdolla.
Laulukilpailun voitto on yksi pala laulajanuran rakentamisessa ja nuori laulaja tarvitsee näkyvyyttä.
– On henkisesti tärkeää, että tulee tunnustusta myös muilta kuin omalta opettajalta, Kopp kertoi.
Kopp on esiintynyt konserteissa pianistina ja laulajana, minkä lisäksi hän on työskennellyt Savonlinnan Oopperajuhlakuorossa. Hän lauloi ensikonserttinsa Suomen Kansallisoopperassa tänä vuonna.
Myös tulevaisuudessa oopperalavat kiehtovat nuorta laulajaa.
– Haaveenani on, että voisin tehdä työtä laulajana, ja jos puhutaan leivän tienaamisesta, käytännössä se tarkoittaisi oopperalavoja. Oopperamaailma kiehtoo nyt hirveästi ja haluan sitä kokeilla, mutta varmaksi ei voi tietää ennen kuin on kokeillut.
Kokkolassa muutaman sadan asukkaan Ruotsalon kylässä asuva nuori laulajatar työskentelee laulunopettajana Kaustisen musiikkilukiossa ja odottaa esikoistaan, jonka on määrä syntyä viiden viikon kuluttua.
Äitiyslomalle opettajan työstä jäävä Kopp aikoo astua oopperalavalle tammikuussa, jolloin hän laulaa Vaasan oopperassa Ilkka Kuusiston Isänmaan tyttäret oopperan Kaarina kanttiinilotan roolin.
Ensimmäistä kertaa Kangasniemen laulukilpailuun osallistunut Kopp ei ole asettanut suuria tavoitteita laulajan uralleen.
Hän haluaa oppia lisää, löytää oman minuutensa ja vahvuutensa laulajana.
– Tämä maailma on sellainen, ettei koskaan voi tietää miten asiat menee, mutta toki kaikenlaisia haaveita on, Eeva-Maria Kopp sanoo.
Laulukilpailun tuomaristo päätti tänä vuonna jakaa neljä palkintoa. Toiseksi sijoittui pälkaneläinen mezzosopraano Katariina Heikkilä. Kolmannen sijan jakoivat finaalin kuopus, vasta 23-vuotias baritoni Joonas Asikainen ja Pelkosenniemeltä kotoisin oleva sopraano Anna-Maija Perttunen.
– Muutkin palkinnonsaajat ovat erittäin lahjakkaita nuoria taitelijoita ja varmasti kuulemme heistä paljon vielä jatkossa. Muutaman vuoden päästä heidän potentiaalinsa tulee lunastettua täydesti, Franck luonnehti.
Kilpailun muina tuomareina olivat tänä vuonna professori Irina Gavrilovici, laulaja Airi Tokola, pianisti Rilla Kyykkä, tenori Seppo Ruohonen ja pianisti Ilmo Ranta. Finaalin juonsi toimittaja Minna Lindgren.
Vuonna 1982 syntynyt Eeva-Maria Kopp saa palkinnoksi voitostaan 6 000 euroa. Vuonna 1985 syntyneen Heikkilän palkinto on 3 500 euroa. Vuonna 1987 syntynyt Asikainen ja vuonna 1986 syntynyt Perttunen saavat kumpikin tuhat euroa.
Alkukilpailu käytiin lauantaina 16 kutsutun laulajan kesken. Tuomaristo valitsi sunnuntaiseen finaaliin seitsemän laulajaa.
Kangasniemen musiikkiviikot jatkuvat tänään Makuukamarioopperalla.
Riikka Klemola



