Armi Lindbergille oman yrityksen perustaminen on unelmien täyttymys.

Armi Lindberg elää unelmaansa

21.01. 12:30

TEKSTIKOKO: AAA

Viiden lapsen äiti Armi Lindberg toteutti pitkään hautomansa unelman oman yrityksen perustamisesta. Ompelukulman virallisia avajaisia vietettiin tiistaina Myrskylyhty ry:n tiloissa Joutsantiellä.

– Elän nyt omaa unelmaani. Välillä pitää ihan nipistää itseäni ja varmistaa, että tämä ei ole unta, toteaa tuore yrittäjä silmät onnesta säihkyen.

Avajaispäivänä Lindbergin ompelukone surisi ahkerasti. Työn alla on vaaleansinisin satiininauhoin somistettu lasten collegepuku. Noutajaansa odottaa perinteiseen romaninaisen asuun kuuluva upea röijy.

– Pidän vahvuutenani nimenomaan sitä, etten ompele ainoastaan valtaväestön käyttämiä vaatteita. Romaninaisten asujen ompelijoita on koko maassa aika vähän, ja olen kuullut, etteivät harvat alan yrittäjät ovat täystyöllistettyjä, kertoo tuore yrittäjä.

Tilaustöiden ohessa Lindberg tekee erilaisia korjausompelutöitä.

Tuore yrittäjä on asettanut itselleen varsin realistiset tavoitteet.

– Olen tosi tyytyväinen, jos yllän samaan kuin työttömyyskorvaus olisi kuukaudessa. Raha ei ole tärkeintä vaan se, että saan tehdä työtä mistä todella pidän. Työtä toki riittäisi kotonakin, mutta työ tuo päivään rytmiä ja antaa sisältöä elämään. Tämä on ihan minun oma juttuni, hehkuttaa Lindberg.

Lindbergin perheen viidestä lapsesta kaksi nuorinta kaksi- ja nelivuotiaat tytöt ovat päivähoidossa ja vanhemmat lapset ovat jo sen ikäisiä, että pärjäävät koulupäivän jälkeen hyvin kotona. Perheen isä Henrik Lindberg käy töissä Myrskylyhty ry:n metallipajassa.

Yrityksen perustamisen ja perheen arjen pyörittämisen ohella Lindberg on juuri aloittanut opinnot Jyväskylän aikuisopistossa tavoitteenaan suorittaa vaatetusompelijan perustutkinto.

Armi Lindberg myöntää, ettei hänellä ilman Myrskylyhdyn tukea olisi riittänyt rohkeutta oman yrityksen perustamiseen.

– Olen todella kiitollinen kaikesta avausta, tuesta ja kannustuksesta, jota olen saanut ja toivon saavani jatkossakin, toteaa Lindberg

Myrskylyhty työllistää tällä hetkellä parikymmentä työntekijää ja työelämään valmennettavaa. Osan työllistää työpaja, jossa on puu- ja metalli sekä autoverstas. Toimitilojen yhteydessä on myös pieni myymälä. Lisäksi yhdistyksen työntekijät tekevät tilauksesta metsänhoitotöitä, polttopuita, pihojen kunnostuksia, remontteja ja hoitavat vaikka muuttokuljetukset.

Myrskylyhdyn kautta on ennen Lindbergiä päätynyt yrittäjäksi pari pitkäaikaistyötöntä. Yhdistyksen puheenjohtaja Tapani Kuusela arvioi, että tänä vuonna yrityksen pistää pystyyn pari yhdistyksen palkkalistoilla olevaa työntekijää.

Yhdistyksen toiminta on herättänyt laajasti mielenkiintoa myös ympäristökunnissa. Tiistaina kansanedustaja Lenita Toivakka (kok.) Mikkelistä piipahti tutustumassa yhdistyksen toimintaan. Mallia Kangasniemeltä tulee vielä tällä viikolla katsomaan bussilastillinen väkeä Juvalta, Rantasalmelta ja Joroisista.

Lukijoiden omat kuvat

Kuvien julkaiseminen

Toimitus valitsee julkaistavat kuvat. Verkkosivuilla julkaistuista kuvista ei makseta palkkiota.

» Katso kaikki kuvat

Kuvagalleriat

Kangasniemen Kunnallislehden kuvat

Toimituksen kuvagallerioista löydät lisää kuvia lehden julkaisemista aiheista.

» Katso kaikki galleriat