Nimet paperiin. Seitsemän kunnan yhteistyösopimuksen allekirjoittivat joulun alla vasemmalta lukien Kangasniemen kunnanhallituksen puheenjohtaja Helvi Marttinen ja kunnanjohtaja Pekka Toivonen, Hirvensalmen kunnanjohtaja Seppo Ruhanen, Pertunmaan valtuuston puheenjohtaja Raimo Mattila ja kunnanjohtaja Juha Torniainen, sekä Hirvensalmen kunnanhallituksen puheenjohtaja Kalevi Puukko.

Seudullinen sosiaali- ja terveystoimi aloittaa vuoden vaihteessa

29.12.2011 08:51

TEKSTIKOKO: AAA

Mikkelin seudun seitsemän kunnan yhteinen sosiaali- ja terveystoimi aloittaa toimintansa vuoden alusta kokeiluna.

Ennen joulua Mikkelin kaupungintalolla pidettiin juhlallinen yhteistyösopimuksen allekirjoitustilaisuus, jonne paikalle olivat saapunut tosin vain Kangasniemen, Hirvensalmen ja Pertunmaan kuntien edustajat. Yhteisessä sosiaali- ja terveystoimessa ovat lisäksi mukana Mikkeli, Mäntyharju, Ristiina ja Suomenniemi.

Kangasniemen kohdalla muutokset ovat vielä ensi vuonna vähäisiä. Palvelut pyörivät kuten tähänkin asti ja löytyvät samoista paikoista.

Kuntien yhteistyötä Mikkelin seudulla on puuhattu jo kuusi vuotta. Taustalla on kunta- ja palvelurakenneuudistus, johon liittyvä Paras-puitelaki edellyttää sosiaali-ja terveyspalvelujen järjestämistä yli 20 000 asukkaan väestöpohjalla.

Nyt toimintansa aloittava Mikkelin seudun sosiaali- ja terveystoimi täyttää tämän vaatimuksen kirkkaasti, sillä yhteistyökuntien yhteen laskettu väkiluku on 71 500 henkeä.

Uudessa organisaatiossa palveluiden järjestämisvastuuta kantaa kuntien edustajista muodostuva seudullinen sosiaali- ja terveyslautakunta. Tässä järjestäjälautakunnassa on kymmenen jäsentä, joista neljä on Mikkelistä ja yksi edustaja kustakin muusta kunnasta. Lautakunnan puheenjohtajana vuonna 2012 toimii Soli Malinen Mikkelistä ja varapuheenjohtajana Hannu Tiihonen Kangasniemeltä.

Palvelut tuotetaan neljässä tuotantoyksikössä eli Mikkelin, Kangasniemen, Mäntyharjun ja Pertunmaan tuotantoyksiköissä. Kangasniemellä henkilöstö säilyy kunnan palkkalistoilla.

Seudullista terveystoimea johtaa sosiaali- ja terveysjohtaja. Yhteislautakunta esittää yksimielisesti tehtävään Mikkelin kaupungin sosiaali- ja terveysjohtajaa Maria Närhistä, joka on ollut tiiviisti mukana kuusi vuotta seudullisen yhteistyön valmistelussa. Lopullisen päätöksen johtajasta tekee Mikkelin kaupunginhallitus. Lisäksi organisaatioon palkataan ylilääkäri ja hyvinvointikoordinaattori.

Yhteistoiminta-alueen tavoitteena on turvata lakisääteiset sosiaali- ja terveyspalvelut yhdenvertaisesti kaikille alueen ihmisille. Yhdenvertaistaminen on tuomassa muutoksia, sillä kaikille kunnille määritellään samantasoiset asiakasmaksut ja etuudet. Niin ikään samalle viivalle ollaan laittamassa hoitoon ja palveluun pääsyn kriteerit.

Lisäksi kaikilla 71 500 asukkaalla on vapaus valita mistä terveyspalvelunsa hankkii. Sosiaalihuollon palveluissa tätä vapautta ei samalla tavoin ole. Esimerkiksi mikkeliläinen ei voi hakea toimeentulotukea Kangasniemeltä.

Riikka Klemola

Lukijoiden omat kuvat

Kuvien julkaiseminen

Toimitus valitsee julkaistavat kuvat. Verkkosivuilla tai lehdessä julkaistuista kuvista ei makseta palkkiota.

» Katso kaikki kuvat

Kuvagalleriat

Kangasniemen Kunnallislehden kuvat

Toimituksen kuvagallerioista löydät lisää kuvia lehden julkaisemista aiheista.

» Katso kaikki galleriat