
Heteromarssijat kokoontuivat marssin päätteeksi kunnantalon pihaan.
Heteromarssi väritti pimeää katukuvaa
09.12.2011 09:44
Mikä saa Kangasniemen väkiluvun nousuun? Heterot hommiin, kuului marssijoiden vaatimus. Maailman ensimmäinen heteromarssi marssittiin Kangasniemellä lauantai-iltana.
Marssi keräsi viitisentoista paikkakunnan väkiluvusta huolestunutta marssijaa. Heteromarssijat haluavat huumorinkeinoin tuoda esille vakavaa asiaa eli kunnan väkiluvun huolestuttavaa alenemista.
– Suomesta löytyy paljon pieniä paikkakuntia, joissa väkiluku pitäisi saada nousuun ja heterot hommiin, marssin yhdessä Ari Reinikaisen kanssa ideoinut Markus totesi.
Marssin tarkoituksena ei ollut ottaa kantaa seksuaalivähemmistöjen oikeuksista käytävään keskusteluun. Marssista tehty video on julkaistu You Tubessa.
Riikka Klemola



