
Kankaisten koulun oppilaat luovuttivat puhtaita koulutiloja vaativan adressin kunnan johdolle.
Kankaisten koulun oppilaiden mitta täyttyi
01.12.2011 10:28
Kankaisten koulun homeesta kärsivien oppilaiden mitta täyttyi. Oppilaat keräsivät yli 200 nimeä sisältävän adressin, jossa vaaditaan puhtaita opetustiloja.
Kunnanhallitukselle osoitetun adressin koululaiset luovuttivat eilen kunnan johtaville virkamiehille.
Kankaisten koulun sisäilmaongelmat ovat pahentuneet syksyn mittaan. Opettajat ja oppilaat ovat oireilleet ja peräti kahdeksan luokkahuonetta on suljettu, joka vaikeuttaa jo koulunkäyntiä.
Adressin alulle laittaneet 9A-luokan oppilaat kertovat, että koulussa ahdistaa ja huoli omasta ja muiden terveydestä kalvaa.
Kunnan virkamiesjohdon yksiselitteinen vastaus adressin allekirjoittaneille koululaisille on ettei terveydellä leikitä ja tilanteeseen suhtaudutaan vakavasti. Tutkimukset vievät kuitenkin aikansa.
Riikka Klemola
Lue lisää Kunnallislehdestä. Torstaisin totta kai!



