Puula saa nyt kantaakseen Etelä-Savon maakuntajärven tittelin.

Puula on nyt Etelä-Savon maakuntajärvi

13.10.2011 09:36

TEKSTIKOKO: AAA

Puula on nyt Etelä-Savon maakuntajärvi. Puula keräsi peräti 55 prosenttia maakunnan äänistä yleisöäänestyksessä.

Etelä-Savossa Puulan kanssa tittelistä kisasivat Saimaa ja Pihlajavesi. Saimaa oli ehdolla myös Etelä-Karjalan maakuntajärveksi, jossa se voitti maakuntajärvitittelin. Puula sai 266 ääntä eli 55 prosenttia annetuista äänistä. Saimaa sai annetuista äänistä 175 (36 %) ja Pihlajavesi 42 (9 %).

Puulan kalastusalueen hallituksen jäsen Jouko Häkkinen iloitsee Puulan voitosta.

– Toivon, että Puulan merkitys ymmärretään nyt koko maakunnassa. Ei ole epäilystä siitä, etteikö sen merkitystä tunneta täällä Kangasniemi-Hirvensalmi akselilla, mutta esimerkiksi maakuntaliitto on puhunut Saimaan maakunnasta. Nyt kansalaiset ovat sitä mieltä, että Puulassa profiloituu puhtaus ja ihmisten hyvinvointi, joka lähtee luonnosta ja vesistöistä, Häkkinen sanoo.

Kunnan markkinointisihteeri Paula Pylväinen jakaa ilon Puulan voitosta.

– Todella iloinen uutinen ja olen iloisen yllätynyt, koska Puula on aiemmin maakunnassa jäänyt Saimaan varjoon. Mutta nyt Mikkelissäkin pitää tunnustaa puhtaan erämaajärven Puulan olemassaolo, Pylvänäinen iloitsee.

Kunnassa ei ole vielä tehty suunnitelmia, kuinka Puulan maakuntajärven asemaa hyödynnetään markkinoinnissa.

Puula liittyy nyt osaksi Etelä-Savolle jo aiemmin valittujen maakuntatunnusten joukkoa. Etelä-Savon maakuntakala on muikku, maakuntakivi on marmori, maakuntakasvi on pohjanlumme ja maakuntalintu kuhakeittäjä.

Kolmivaiheisen kilpailun järjesti Suomen ympäristökeskus yhdessä YLE:n Suomi Express-ohjelman kanssa. Kisaa rahoitti Maa- ja vesitekniikan tuki ry. Ensimmäisessä vaiheessa kansalaiset tekivät ehdotuksia maakuntajärveksi. Toisessa vaiheessa arviointiraati valitsi kolme järveä finaaliin jokaisessa 19 maakunnassa. Kolmannessa vaiheessa kansalaiset äänestivät lopulliset voittajat. Loppukilpailussa tekstiviesti- ja postikorttiääniä annettiin koko maassa 13 000.

Lue lisää torstain Kunnallislehdestä.

Riikka Klemola

Lukijoiden omat kuvat

Kuvien julkaiseminen

Toimitus valitsee julkaistavat kuvat. Verkkosivuilla tai lehdessä julkaistuista kuvista ei makseta palkkiota.

» Katso kaikki kuvat

Kuvagalleriat

Kangasniemen Kunnallislehden kuvat

Toimituksen kuvagallerioista löydät lisää kuvia lehden julkaisemista aiheista.

» Katso kaikki galleriat