Pirkko Laukka ja Irma Tiihonen ihastuivat vaellusreitin upeisiin maisemiin.

Kaksi toteutunutta unelmaa

06.10.2011 09:00

TEKSTIKOKO: AAA

Pyhiinvaellusmatka Santiago de Compostelaan on kahden liikunnallisen naisen Irma Tiihosen ja Pirkko Laukan toteutunut unelma.

Tiihonen hautoi ajatusta usean vuoden ajan opetellessaan uudelleen kävelemään vakavan sairastumisensa jälkeen.

Kun asia näytti mahdolliselta noin vuosi sitten, hän alkoi opiskella espanjankieltä kansalaisopistossa, hankki hyvät vaelluskengät ja alkoi kävellä pitkiä matkoja painava reppu selässä.

Keväällä Tiihonen myös testasi kuntoaan Espanjan sääolosuhteissa Torremolinoksessa.

Laukka oli lukenut jo kauan sitten kirjoja ja lehtiartikkeleita matkasta, ja se kiehtoi häntä.

Kun hän kuuli Irma Tiihosen lähtevän matkalle, päätti hän lähteä mukaan.

Laukka lähti reissuun peruskuntoonsa luottaen. Harrastan pääsääntöisesti hyötyliikuntaa eli pihatöitä, marjastan ja sienestän, hän kertoo

– Älä unelmoi elämästä, vaan elä sitä, on yhteinen mottomme, toteavat viisi viikkoa kestäneeltä matkalta palanneet naiset.

Takana on yli 800 kilometrin vaellus. Naisten matka kulki Pariisin kautta Etelä-Ranskaan St. Jean Pied de Porttiin, josta simpukkatunnuksin ja keltaisin nuolin merkitty Jaakontien Pyhiinvaelluksen reitti kävellen alkoi.

– Heti ensimmäisenä päivänä koimme yllätyksen. Reipas 20 kilometrin nousu 200 metristä 1400 metrin korkeuteen Pyreneiden huipulle tuntui ylivoimaiselta urakalta, joten päätimme yöpyä nousun puolivälissä. Emme kuitenkaan saaneet yösijaa ja jouduimme jatkamaan matkaa yhtä kyytiä vuoren toiselle puolelle Roncesvallesiin.

Vastaavia oli kolme matkan varrella. 1500 metrissä, reitin korkeimman paikan merkkinä on rautaristi.

– Ajatuksena on jättää ristin juurelle menneet ja aloittaa uusi elämä. Sen merkiksi sinne oli jätetty kiviä, rahaa, lippuja. Ristin juurelle naiset jättivät myös omat kivensä. Tiihonen jätti Luostolta löytämänsä kiven, johon sammalesta oli muodostunut sydämen kuva.

– Siihen kiveen liittyi paljon muistoja, kuvailee Tiihonen.

Matkan varrelle mahtui upeita maisemia, jylhiä vuoria, tasankoja, silmänkantamattomiin viljavainioita, auringonkukka- ja maissipeltoja, valtavia viinitarhoja ja oliivilehtoja, kymmeniä kilometrejä suoraa tietä, kiviaitoja, karjakujia, kyliä, kauniita kirkkoja ja ystävällisiä ihmisiä.

Ja tietenkin paahtavaa auringonpaistetta.

– Juuri kaikkea sitä, mistä haaveilimme. Lämpömittarin näyttäessä neljääkymmentä astetta varjossa ja iholla noin viittäkymmentä astetta, oli kasteltu pyyheliina ainoa varjo ja pelastus, muistelevat naiset.

Raskas vaellus sujui lähes ongelmitta. Kiviset polut ja jyrkät nousut ja laskut olivat vaikeimmat ja jalat olivat kovilla.

– Laukkukuljetusta emme kuitenkaan halunneet, vaikka rinkat painoivat 12-14 kiloa ja vaikka välillä menimme aivan jaksamisen äärirajoilla.

– Välillä mietin, miltä tuntuu kävellä, kun varpaisiin ei koske, toteaa Laukka.

Vaeltajilla on pyhiinvaelluspassi, johon he keräävät leimoja matkanvarrelta.

Passilla pääsee yöpymään vaeltajille tarkoitetuissa majapaikoissa, joissa saattoi yöpyä muutamasta henkilöstä sataan henkilöön yhdessä tilassa.

–  Vaeltajia oli paljon eripuolilta maailmaa. Vaikka kuljimme kahdestaan, tapasimme useita samaa tahtia kulkevia matkanvarrella ja eri majapaikoissa.Joissakin majapaikoissa oli myös yhteisruokailu. Ne olivat tunnelmallisia hetkiä, juteltiin, laulettiin ja ruoka oli hyvää.

Santiagossa vaeltajat saivat todistukset vaelluksesta.

– Hyvästelimme matkatutut ja toivotimme toisillemme ”Buen camino”, Irma Tiihonen haikeana muistelee.

Matka huipentui messuun Santiago de Compostelan katedraalissa.

Pyhän Jaakobin tie on merkittävä pyhiinvaellusreitti Santiago de Compostelan katedraaliin.

Reitti on yksi merkittävämpiä kristillisiä pyhiinvaellusreittejä keskiajalta saakka.

Se on ollut olemassa jo yli tuhat vuotta. Reittiä kunnostetaan ja se kuuluu maailman perintökohteisiin.

Kunnostuksen jälkeen reitin suosio on lisääntynyt koko ajan pyhiinvaeltajien keskuudessa.

Sitä pidetään yhtenä niistä kolmesta reitistä, jolla kaikki synnit voitiin saada anteeksi.

Kaksi muuta ovat Via Francigena Roomaan ja pyhiinvaellus Jerusalemiin.

Arja Reinikainen

Lukijoiden omat kuvat

Kuvien julkaiseminen

Toimitus valitsee julkaistavat kuvat. Verkkosivuilla tai lehdessä julkaistuista kuvista ei makseta palkkiota.

» Katso kaikki kuvat

Kuvagalleriat

Kangasniemen Kunnallislehden kuvat

Toimituksen kuvagallerioista löydät lisää kuvia lehden julkaisemista aiheista.

» Katso kaikki galleriat