Kuntaremontti hävittäisi Kangasniemen Suomen kartalta

16.02.2012 08:45

TEKSTIKOKO: AAA

Jyrki Kataisen hallituksen asettama virkamiestyöryhmä pyyhkäisisi Suomen kartalta pois Manner-Suomen noin 250 kuntaa, Kangasniemen niiden joukossa. Jäljelle jäisi 66-70 kuntaa.

Työryhmä esittää, että Etelä-Savossa käynnistettäisi kuntajakoselvitykset kolmen kunnan muodostamiseksi. Näitä olisivat Mikkelin, Ristiinan, Hirvensalmen, Suomenniemen, Mäntyharjun, Juvan, Kangasniemen, Puumalan ja Pertunmaan kuntajakoselvitys.

Tässä vain Puumalalle ja Pertunmaalle virkamiehet jättivät ovia avoimiksi usempaan suuntaan. Pertunmaa voisi valita myös osallistuvansa kuntajakoselvitykseen Heinolan, Hartolan ja Sysmän kanssa. Puumala voitaisi työryhmän mukaan jakaa toissijaisesti Mikkelin seudulle muodostettavan kunnan ja Etelä-Karjalaan muodostettavan kunnan tai jopa Savonlinnan seudulle muodostettavan kunnan kesken.

Tässä muodostelmassa syntyisi 78 753-80 689 asukkaan suurkunta riippuen Pertunmaan ja Puumalan kuvioista.

Toisen kuntajakoselvitysjoukon Etelä-Savossa muodostaisivat Pieksämäki, Varkaus, Joroinen, Heinävesi ja ainakin osa Leppävirtaa, josta syntyisi 51 952 - 62 508 asukkaan kunta.

Kolmas kuntajakoselvitys tehtäisi työryhmän mukaan Savonlinnan, Kerimäen, Enonkosken, Punkaharjun, Sulkavan ja Rantasalmen kesken. Seurauksena olisi 45 608 asukkaan kunta.

Lue lisää Kangasniemen Kunnallislehdestä. Torstaisin totta kai!

Lukijoiden omat kuvat

Kuvien julkaiseminen

Toimitus valitsee julkaistavat kuvat. Verkkosivuilla tai lehdessä julkaistuista kuvista ei makseta palkkiota.

» Katso kaikki kuvat

Kuvagalleriat

Kangasniemen Kunnallislehden kuvat

Toimituksen kuvagallerioista löydät lisää kuvia lehden julkaisemista aiheista.

» Katso kaikki galleriat